Lähivesien tila kiinnostaa mökkikauden alkaessa

Mökkikausi on käynnistynyt ja tieto lähivesien tilasta kiinnostaa. SYKEn Vesikartta on kerännyt käyttäjiä viime päivinä yli odotusten. Uudesta palvelusta voi tarkastella mökkijärven tai -joen tilaa melko kattavasti. Suuri osa maamme pintavesistä on ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä: 65 % joista, 85 % järvistä ja 25 % rannikkovesistä. Vesikartasta löytyy suuri osa Suomen järvistä ja joista

Valtakunnallinen kalastuspäivä 18.5.2016

Valtakunnallista kalastuspäivää 2016 vietetään keskiviikkona 18. toukokuuta. Järjestyksessään 11. Valtakunnallisen kalastuspäivän teemana on ”Koulusta kalaan”. Valtakunnallisen kalastuspäivän tavoitteena on edistää monipuolista kalastusta ja kalan käyttöä sekä saada lapset ja nuoret kalaan. Päivän järjestävät yhteistyössä eduskunnan kalakerho, maa- ja metsätalousministeriö, Kalatalouden Keskusliitto ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Yhteistyökumppaneina ovat kalatalousalan lehdistö ja kalastusvälineyritykset sekä maahantuojat. Päivää rahoittaa

WWF:n Kalaoppaaseen merkittäviä päivityksiä

Pohjanlahdelta pyydetty Itämeren lohi on noussut WWF:n Kalaoppaan punaiselta listalta keltaiselle. Suosituksen muuttuminen on seurausta kalastushallinnossa tapahtuneista muutoksista ja kaupallisen kalastuksen vähentymisestä. WWF ei kuitenkaan julista villiä lohta pelastetuksi, sillä haasteita riittää yhä. Kalaoppaan suosituksissa tapahtunut muutos koskee Pohjanlahdelta rysällä pyydettyä villiä lohta. Valtaosa Suomessa myytävästä Itämeren lohesta on pyydetty rysillä Pohjanlahden rannikolta. Itämeren pääaltaalta

Kalastusrajoitukset voimaan saimaannorpan suojelemiseksi

Hallitus on tänään päättänyt kalastusrajoituksista ja alueista, joilla kielletään saimaannorpalle haitallisimpien pyydysten käyttö. Hyväksytyllä asetuksella täydennetään ELY-keskuksen ja vesialueiden omistajien välisten sopimusten nojalla syntynyttä kalastusrajoitusaluetta, jotta rajoitusalueesta saadaan kattava ja yhtenäinen. Uusi asetus ja kalastusrajoitussopimukset tulevat voimaan 15. huhtikuuta. Rajoitusten tavoitteena on turvata erittäin uhanalaisen saimaannorppakannan kasvu. Kalastusrajoituksilla kielletään kaikkein vahvalankaisimpien verkkojen käyttö, säädetään katiskan

Kalastusrajoitus.fi kertoo kieltoalueet

Uudesta Kalastusrajoitus.fi-palvelusta selviävät vesialueet, joissa ongintaa, pilkintää ja viehekalastusta on rajoitettu kalastuslain ja ELY-keskusten päätösten nojalla. Tammikuun lopussa avattu palvelu on suunnattu kaikille Suomessa kalastaville. Suomessa on laajat yleiskalastusoikeudet ja hyvät kalastusmahdollisuudet, mutta osassa vesistä on kalastusrajoituksia. Verkkopalvelusta kalastuskieltoalueita voi hakea yksinkertaisesti karttaa liikuttamalla tai tekstihaulla. Kalastusrajoituspalvelu toimii sekä tietokoneella että mobiililaitteilla, ja palvelusta on

Kuhan alamitta nousi

MITTAKUHA VENYI VIIDELLÄ SENTILLÄ Kuhan kalastajien pitää muistaa, että saaliiksi otettavien kuhien alamitta on kasvanut viidellä sentillä. Harrastajakalastajan pyytämän kuhan on oltava vähintään 42-senttinen, jotta sitä ei tarvitse päästää takaisin kasvamaan. Alamittaa nostettiin uudessa kalastuslaissa. Kuha on sekä kaupallisten kalastajien että harrastajien arvostama saalis, joten uusista pykälistä on erilaisia mielipiteitä. Lue lisää Savon Sanomien artikkelista.

Siika tutuksi

SIIKA TUTUKSI JA RUOKAPÖYTÄÄN -OPAS Rieska-Leader ry:n hankkeessa Siika tutuksi ja ruokapöytään valmistui kattava opas siiasta, sen kalastuksesta, siikakantojen hoidosta ja ruokakäytöstä resepteineen. Suosittelemme lämpimästi! Tästä linkistä pääset tutustumaan Siika-oppaaseen.

Suomen suurin Life-hanke käyntiin

Suomen suurin Life-hanke käyntiin myös Pohjois-Karjalassa. Suomen kaikkien aikojen suurin EU:n Life-hanke on polkaistu käyntiin osin myös Pohjois-Karjalassa. Freshabit-hankkeen tavoitteena on parantaa vesien tilaa ja luonnon monimuotoisuutta yhteistyöllä eri puolilla Suomea. Pohjois-Karjalasta mukana ovat Koitajoen valuma-alue ja Puruvesi. Freshabitin kokonaisbudjetti on 24,3 miljoonaa euroa, josta EU-rahaa on 12 miljoonaa ja omaa rahoitusta 8 miljoonaa euroa. Loput 4,3 miljoonaa koostuvat integroiduista