Itä-Suomen mestari-kisälli

Itä-Suomen kaupallisten kalastajien keski-ikä on melko korkea. Useat kalastusyritykset etsivät toiminnalleen jatkajaa. Toimivien sukupolvenvaihdosten tekeminen on jo pitempään ollut vaikeata ja vain noin joka kymmenes ammattikalastaja löytää toiminnalleen jatkajan. Jotta sukupolvenvaihdokset voisivat yleensäkään toimia, nuorille kalastuksesta kiinnostuneille tulisi antaa mahdollisuus opetella elinkeinoa käytännössä. Myös nykyisten kalastajien lasten tarvitsee monessa tapauksessa oppia uusia menetelmiä, jotta toiminta olisi kannattavampaa.

 

Itä-Suomen kalatalousyrityksille avautuu ”Mestari-Kisälli” -toiminta. Alueeltamme tullaan valitsemaan kuusi mestari-kisälli paria vuoden kestävään hankkeeseen. Vuoden aikana kisälli on yhteensä kuusi kuukautta mukana mestari-kalastajan käytännön työssä. Käytännön työn jaksot jaetaan siten, että kisälli pääsee osallistumaan kaikkiin vuoden kierron mukaisiin pyyntitapoihin. Työsuhteesta riippuen joko mestarille tai kisällille maksetaan korvaus työajasta. 6kk yht 6000 € parille.

 

Hankkeen tavoitteena on tarjota kiinnostuneille nuorille mahdollisuus käytännölliseen koulutukseen ja ammattikalastuksen kokeilemiseen siten, että kalastus sopeutetaan nykyisiin vaatimuksiin ja menetelmiin. Tavoitteena on, että kuusi henkilöä osallistuu koulutukseen ja harjoitteluun nykyisten ammattikalastajien ohjauksessa ja näin oppivat käytännössä, mitä tehokas kalastus uusilla välineillä vaatii. Hankkeessa räätälöidään yksilöllisiä harjoittelujaksoja ammattikalastajien ohjauksessa. Harjoittelija toimii yhdessä kalastajan kanssa. Yksilölliset harjoittelujaksot perustuvat harjoittelijan tarpeisiin ja niiden suunnittelussa käytetään hyväksi aikaisempien muilla alueilla toteutettujen mestari-kisällihankkeiden sekä aiemmin hankittujen koulutuskokonaisuuksien kokemuksia. Yksilöllisen harjoittelujakson rungon muodostaa harjoittelusuunnitelma, joka luodaan yhdessä harjoittelijan ja vastuullisen seurantaryhmän kanssa. Harjoittelija pitää kirjaa suunnitelman toteutumisesta ja merkitsee ylös päivittäiset kokemukset. Hankkeeseen sisältyy myös opintokäyntejä muiden ammattikalastajien, kalanjalostusyritysten ja välinevalmistajien luona ja kalan myyntipaikoissa sekä liiketoiminnan tarkastelua. Harjoittelujakson päätteeksi luovutetaan jakson suorittamisesta todistus, jossa on eritelty toteutunut harjoittelu siihen sisältyvine osineen.

 

Linkki kisälli hakemukseen: https://forms.gle/VAiTGXDsbifKoU3A9

Linkki mestari hakemukseen: https://forms.gle/U7WZrBZ8tWCxVZ498

 

Hakuaika: 24.06. – 31.07.2019 (Heinäkuun loppuun)

 

Lisätiedot:

Pekka Sahama

Itä-Suomen kalatalousryhmä, East-Finland Flag

Ristimäenkatu 3 A 9, FIN-57130 SAVONLINNA

+358 (0)50 550 2100

pekka.sahama@rajupusuleader.fi

www.kalanvuoksi.fi